Jengiytyminen ja nuorisorikollisuus

Nuorisorikollisuus ja jengiytymiskehitys puhututtavat erityisesti pääkaupunkiseudun metropolialueella ja suurissa kaupungeissa. Onko syy nykyajan nuorissa? Vai olisiko meillä peiliin katsomisen paikka?  

Nuorisorikollisuus ja jengiytymiskehitys puhututtavat erityisesti pääkaupunkiseudun metropolialueella ja suurissa kaupungeissa. Siinä missä yhä suuremmalla osalla nuoria vaikuttaa tilastojen perusteella menevän aiempaa paremmin, keskittyvät ongelmat aiempaa selkeämmin ja voimakkaammin pienelle osalle nuoria. Nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä ei ole merkittävästi noussut viime vuosina, mutta poliisihallituksen tilastojen mukaan väkivaltarikokset ovat raaistuneet räjähdysmäisesti.

Suuressa kuvassa rikollisuusaste Suomessa vähäistä, samoin vankien määrä suhteutettuna väkilukuun. Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Suomalaista rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää on kritisoitu siitä, että rangaistukset ovat liian lieviä. Olen itsekin sitä mieltä, että kaikkien törkeimmissä aikuisten tekemissä rikoksissa rangaistuksissa on tiukentamisen varaa.

Nuorisorikollisuuden kohdalla tärkeintä on rikolliseen toimintaan puuttuminen, ei rangaistuksen kovuus. Kiinnijäämisriskin todennäköisyys toimii myös rikollisuutta ennaltaehkäisevänä tekijänä. Alle 18-vuotiaana rikokseen syyllistynyt nuori voi saada sakkorangaistuksen tai nuorisorangaistuksen, johon sisältyy valvontaa, sosiaalista toimintakykyä edistävää toimintaa sekä työelämään perehtymistä. Vuosittain Suomessa ehdotonta vankeusrangaistusta suorittaa muutama alle 18-vuotiasta nuorta, tutkintavankeudessa heitä on enemmän. Rikosprosessit ovat Suomessa pitkiä ja saattavat kestää parikin vuotta. Nuoren ihmisen elämässä pari vuotta on pitkä aika, eikä pitkittynyt prosessi edistä nuoren eikä yhteiskunnan etua.

Huomio juurisyihin

Tutkimusten mukaan lasten ja nuorten rikollisuuteen vaikuttavat useiden yhteiskunnallisten riskitekijöiden lisäksi yksilölliset ja sosiaaliset riskitekijät. Näiden riskitekijöiden kasaantuminen lisää rikollisen käyttäytymisen muodostumista ja tämän takia etnisiin vähemmistöihin kuuluvien lasten osuus lasten ja nuorten rikollisuuden yhteydessä nousee esille. Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvä ylisukupolvistunut huono-osaisuus on myös usein yhteydessä lapsen ja nuoren rikolliseen käyttäytymiseen.

On selvää, että meidän tulisi ensisijaisesti puuttua ja vaikuttaa yhteiskuntamme rakenteellisiin epäkohtiin, eriarvoistumiseen ja rasismiin. Lapsen kohdatessa jatkuvasti ennakkoluuloja ja väheksyntää, vaikuttaa se lapsen käyttäytymiseen ja tarpeeseen löytää itselleen oma viiteryhmä. Yksinäisyys ja sosiaalisen verkoston puuttuminen on pahempaa, kuin liittyminen jengiin. Jengit eivät kuitenkaan ole ongelma, vaan se, jos jengissä tehdään rikoksia.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan ammattirikolliset hyödyntävät haavoittuvassa asemassa olevien ammattilaisten alttiutta tulla hyväksikäytetyksi. Lapselle tai nuorelle annettu huomio, raha tai päihteet voivat auttaa nuorta parantamaan asemaansa kaveripiirissä ja näin ollen toimia motivaatiotekijänä rikosten tekemisessä.

Mitä meidän tulisi tehdä?

Oikeastaan vastasin kysymykseen jo edellisessä kappaleessa. Meidän tulisi puuttua juurisyihin. Tämä ei voi olla kunnan tai hyvinvointialueen yhden toimialueen vastuulla, vaan sen tulee tapahtua eri toimialueiden ja toimijoiden yhteistyönä. Työtä on tehtävä myös koko yhteiskunnan tasolla ja siihen on osoitettava riittävä rahoitus. Järjestöt ovat Suomessa valtava voimavara, joiden potentiaali nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen on hyödynnettävä. Tämä tarvitaan mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan.

Jokaisella nuorella on oikeus vähintään yhteen turvalliseen aikuiseen. Mikäli omassa lähipiirissä ei sellaisia ole, on yhteiskunnan varmistettava, että sellainen löytyy. Tai vielä tarkemmin, on varmistettava, että aikuinen löytää nuoren.

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu alkaa jo varhaislapsuudessa. Nuorten valmiudet itsenäisempään elämään ovat vahvasti sidoksissa taitoihin, joiden harjoittamiseen lapsi ja nuori tarvitsee riittävän tuen aikuisuuteen asti ja usein vielä täysi-ikäisenä nuorena aikuisena. Tässä palaan edellisen blogini aihealueeseen, oppimisen tukeen tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän resurssia.

Perheet tarvitsevat tukea kasvatustehtävässään. Vastuu nuorten hyvinvoinnista on myös niillä perheillä, joiden nuoret voivat hyvin, eivätkä oireile pahaa oloa. Me vanhempina olemme avainasemassa asennekasvatuksen toteutumisessa kotipiirissä. Viiden lapsen äitinä olen ollut peiliin katsomisen paikassa useasti. Miten minä puhun yhteiskunnallisista asioista? Arvotanko ihmisiä yksilöllisten ominaisuuksien perusteella? Viljelenkö vihapuhetta? Minkälaiseen arvomaailmaan minä kasvatan lapsiani? 

Yhteistyössä, ymmärryksessä ja toimivissa rakenteissa voimme vahvistaa lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta.

Lopuksi jaan teille uunituoreen kirjavinkin, johon en ole itsekään ehtinyt vielä tutustumaan. Viime viikolla on julkaistu Heikki Turkan ja Julia Saarholmin teos Lasten ja nuorten konfliktit, Opas ristiriitojen ratkaisemiseen. Minulla on syytä uskoa, että tämä kirja sisältää rautaista asiaa, ihan meille jokaiselle.